NLP Aloittelijoille -verkkokurssi 
tavallisesti 39,00 €
Tänään 27,00 €
NLP Aloittelijoille



Anu Vihonen
Nummela, Vihti

NLP-kouluttaja ja henkilöstövalmentaja
Vuonna 1983 menin töihin Hewlett-Packardille. Maailma oli tuolloin kovin erilainen kuin mitä se on tänä päivänä, sillä kaikki tapahtui hidastempoisesti. Yhteydet asiakkaisiin ja kumppaneihin hoidettiin joko kirjeitse tai puhelimitse lankapuhelimella. 
 
Tultaessa 2000-luvulle HP:llä oli jo aivan toisenlainen työtahti. Sähköposteja tuli päivittäin useita kymmeniä, kaikilla oli matkapuhelimet ja kannettavat tietokoneet. Yhtäkkiä huomasin, että olin töissä aivan koko ajan ja kovin stressaantunut. Vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa kyllä toimi hyvin, mutta tein liikaa töitä enkä osannut levätä vapaa-aikana.
 
Onnellisten sattumien myötä päädyin NLP:n pariin vuonna 2003 ja minulle aukeni aivan uusi tie. Oivalsin pian, että muuttamalla ajatteluani muutan elämääni - ja parasta oli se, että vihdoin löysin oman itseni ja suunnan elämälleni.
NLP:stä sanottua
NLP on kuin annettaisiin käyttöohje aivojen toimintaan. Sitä on kutsuttu ”mielen ohjelmistoksi”, joka tekee monimutkaisen tietokoneen käytöstä helppoa. 
NLP:tä hyödyntämällä voit kehittää ja ylläpitää korkeaa motivaatiota, jotta saavuttaisit tavoitteesi ja tuntisit olosi paremmaksi. Se auttaa muuntamaan esteet oviaukoiksi onnistumiseen.
NLP on todettu toimivaksi työkaluksi niin ihmissuhteissa, bisneksessä, urheilussa, henkisessä hyvinvoinnissa kuin terapiassakin.
NLP Aloittelijoille kertoo yksinkertaisesti mitä on NLP, miten sen tekniikoita hyödyntämällä voit parantaa mitä tahansa osa-aluetta elämässäsi, kuinka voit tulla paremmaksi vuorovaikuttajaksi ja kuinka voit hallita omaa mielentilaasi...
Verkkokurssi toimii johdantona NLP:n perusteisiin ja auttaa ymmärtämään mm.
  • kuinka voit ohjata keskustelua rakentavasti samauttamisen (NLP-tekniikka) avulla
  • miten voit muuttaa mielentilaasi mihin tahansa tilanteeseen sopivaksi mielleankkureita käyttämällä

  • mikä tekee jostain henkilöstä huipputaitajan ja miten voit oppia kaikki samat taidot

  • miten saat tietää, kuinka toinen ihminen ajattelee vain kuuntelemalla hänen sanojaan
  • kuinka voit hyödyntää NLP:tä sekä työssä että omassa arjessa

  • ja paljon muuta!

NLP Aloittelijoille -verkkokurssi 
tavallisesti 39,00 €
Tänään 27,00 €
NLP Aloittelijoille
Verkkokurssi kestää yhteensä viisi päivää. Tämän jälkeen sinulla on vapaa pääsy sen sisältöön milloin tahansa haluat! Saat sähköpostiisi ilmoituksen jokaisesta uudesta oppitunnista.
Mitä on NLP? (Päivä 1)
  • Mitä on NLP
  • Miten NLP-tekniikoita hyödyntämällä voit parantaa mitä tahansa osa-aluetta elämässäsi
  • Kuinka voit hyödyntää NLP:tä sekä työssä että omassa arjessa
Mallittaminen (Päivä 1*)
*Saat kaksi ensimmäistä oppituntia heti ensimmäisenä päivänä!
  • Mitä on mallittaminen
  • Mikä tekee jostain henkilöstä huipputaitajan ja miten voit oppia kaikki samat taidot
  • Tapoja mallittaa
Vuorovaikutus (Päivä 2)
  • Kuinka voit tulla paremmaksi vuorovaikuttajaksi NLP:n avulla
  • Kuinka voit ohjata keskustelua rakentavasti samauttamisen avulla
  • Ideoita samauttamiseen
Mielentilan hallinta (Päivä 3)
  • Kuinka voit hallita omaa mielentilaa NLP:n avulla
  • Mitä on ankkurointi
  • Miten voit muuttaa mielentilaasi mihin tahansa tilanteeseen sopivaksi mielleankkureita käyttämällä
Ajattelun fysiologia (Päivä 4)
  • Millaisia piirteitä on kinesteettisellä, auditiivisella ja visuaalisella ajattelijalla
  • Miten saat tietää, kuinka toinen ihminen ajattelee vain kuuntelemalla hänen sanojaan
  • Mitä silmien liikkeet kertovat ihmisestä
Yhteenveto (Päivä 5)
  • E-opas, jossa on yhteenveto kaikista kurssin aiheista kokonaisuudessaan
  • Audioversio e-oppaasta, kesto n. 30 min
Verkkokurssi sisältää
  • Yksinkertaiset oppitunnit viidestä NLP:n ydinaiheesta: Mitä on NLP, Mallittaminen, Vuorovaikutus, Mielentilan hallinta, Ajattelun fysiologia
  • E-opas
: NLP Aloittelijoille – Pikaopas kehon ja mielen yhteydestä ja kuinka valjastaa ajattelussasi piilevä voima (yhteenveto kaikista kurssin oppitunneista)
  • Audioversio oppaasta: kokonaisena (kesto n. 30 min) ja kappaleittain
  • Aidot NLP-harjoitukset: Mielentilan hallinta, Ankkurointi, Mielikuvat, Mallittaminen, Miellejärjestelmätesti
  • Lyhyet ja yksinkertaiset video-opastukset aiheisiin
  • "Kuinka poistat jännityksen mielikuvien avulla" -harjoitus ilmaiseksi!
Anu Vihonen, NLP Trainer & Coach

Kouluttajana toimii Anu Vihonen, jolla on yli kymmenen vuoden kokemus NLP:stä ja yrittäjämentoroinnista. Anu on NLP Trainer, joka on kouluttanut satoja NLP Practitionereita ja NLP Mastereita sekä auttanut ihmisiä kohentamaan elämänlaatuaan niin työ- kuin siviilielämässä.

"NLP:n avulla oivalsin pian, että muuttamalla ajatteluani muutan elämääni."
Aloita verkkokurssi!
NLP Aloittelijoille
-verkkokurssi
  • kuinka voit ohjata keskustelua rakentavasti samauttamisen (NLP-tekniikka) avulla
  • miten voit muuttaa mielentilaasi mihin tahansa tilanteeseen sopivaksi mielleankkureita käyttämällä

  • mikä tekee jostain henkilöstä huipputaitajan ja miten voit oppia kaikki samat taidot

  • miten saat tietää, kuinka toinen ihminen ajattelee vain kuuntelemalla hänen sanojaan
  • kuinka voit hyödyntää NLP:tä sekä työssä että omassa arjessa
hinta tavallisesti: 39,00 €
Säästät: 12,00 € (-30 %)

HINTA TÄNÄÄN
27,00 €
Sisältää alv. 24 %
  • Yksinkertaiset oppitunnit viidestä NLP:n ydinaiheesta
  • E-opas
: NLP Aloittelijoille  (yhteenveto oppitunneista)
  • Audioversio oppaasta: kokonaisena (kesto n. 30 min) ja kappaleittain
  • Aidot NLP-harjoitukset: Mielentilan hallinta, Ankkurointi, Mielikuvat, Mallittaminen, Miellejärjestelmätesti
  • Lyhyet ja yksinkertaiset video-opastukset aiheisiin

30 Päivän takuu

Mikäli et ole täysin tyytyväinen verkkokurssiin, 
saat rahasi takaisin ilmoittamalla siitä meille 30 päivän kuluessa tilauksestasi.
FREE Sample
Your Price: FREE
Jpay a small shipping / handling to receive it (just $10 anywhere in the world). 
30 Servings
List Price: $200
You Save: $40 (20%)
Today's Price: $140
75 Servings
List Price: $200
You Save: $40 (20%)
Today's Price: $140
Copyright Neway.fi 2017   I   Kaikki oikeudet pidätetään